ulos:
|
Näin viime yönä omituista unta. Olin mukana omissa "varjohautajaisissani". Äitini ja siskoni olivat järjestäneet minulle hautajaiset vaikka olin yhä elossa. Vieraina oli enimmäkseen sukulaisiani, ja ihmisiä joita en tuntenut, eikä yhtään nykyistä ystävääni. Vieraat saivat ripustaa kirkon alttarilla olevaan telineeseen kristalleja, kristallit kuvastivat muistoja ja mielipiteitä minusta. Vasemmalle puolelle asetettiin negatiiviset asiat ja oikealle puolelle positiiviset. Uskovaiset sukulaiseni ripustivat negatiiviselle puolelle kristalleja, joista heijastui olutlaseja ja viinapulloja. Muitakin negatiivisia asioita oli, mutta niiden kuvia en nähnyt. Positiivisella puolella oli enemmän asioita kuin negatiivisella, mutta niistä yksikään ei tullut niin voimakkaasti esiin kuin olutlasit ja viinapullot negatiivisella puolella. Kesken tilaisuuden minulle tuntematon hautajaisvieras, nuori tyttö, alkoi suureen ääneen itkeä oman poikaystävänsä hiljattaista kuolemaa. Minä pidin sitä unessa ilkeänä shown varastamisena; mielestäni omiin kokemuksiini verrattuna tuollaisesta menetyksestä oli helppo päästä yli. Kirkon takaseinään oli maalattu retrohenkinen hippikuva vuodesta 1978 kertovasta dokumenttielokuvasta. Se kuulemma sopi tilaisuuden henkeen hyvin, mutta äidillä ja siskoilla oli edessä suuri työ sen pesemiseksi pois. Lopuksi nuorin siskoni sanoi minulle: "Täällä on tylsää. Lähdettäisiinkö kirkon alakertaan syömään pullaa?". Mitähän ihmettä tästä opimme? Unista puheenollen, viimeisen parin vuoden aikana olen nähnyt paljon unia lentokoneista. Lentokoneista, joihin minulla on yleensä kiire. Joskus ehdin mukaan, toisinaan en. Joskus pääsemme ilmaan, toisinaan emme. Joskus pääsemme perille seuraavalle kentälle, mutta siinä vaiheessa yleensä myöhästyn jatkolennolta tai vastaavalta. Lähtölentokentät vaihtelevat. Määränpäät vaihtelevat. Matkakumppanit vaihtelevat. Matkatavaroiden laatu ja määrä vaihtelevat. Myöhästymisten ja vaikeuksien syyt vaihtelevat. Koskaan en tunnu kuitenkaan pääsevän perille sinne minne alunperin olin menossa. .kestolinkki. |
2004-02-25 - 16:08 : Myers Briggs Okei, vielä yksi. Mutta tämä liittyy myös työntekoon (löyhästi tosin). Myers Briggs Test Results
.kestolinkki. |
2004-02-25 - 14:31 : Tyttöystäväainesta Innostuin testeistä - tässä viimeisin. Voi kuitenkin olla että pidän pikkupikku tauon ennen kuin teen näitä lisää. :D
.kestolinkki. |
|
Jaa. :)  Which LotR Male are You Compatible with Sexually? brought to you by Quizilla .kestolinkki. |
2004-02-19 - 16:00 : Koods koods! Jep! Laitoin tammikuun merkinnät arkistoon ja linkitin menneisyysmerkintöjä vähän tarkemmin sinne minne pitää. Tiedä vaikka minusta kehkeytyisi HTML-guru kun vielä semmoiset sata vuotta harjoittelen. :) Näin sitä työaikana. .kestolinkki. |
2004-02-19 - 14:56 : Narsistinen persoonallisuushäiriö Muutamien jokin aika sitten tapahtuneiden yhteydenottojen vuoksi olen joutunut pohdiskelemaan suhdettani erääseen entisen elämäni ihmiseen jälleen kerran. Sen suhteen loppumisen jälkeen olen tarvinnut neljä vuotta, tasapainoisen uuden suhteen ja erittäin kärsivällisen kumppanin tämän asian pääosin tiedostamattomaan työstämiseen. Minun täytyi todistaa itselleni etten ole niin huono ihminen kuin minulle seitsemän vuoden ajan kerrottiin, ja ettei kaikista virheistä tai vastoinkäymisistä syytetä minua. Todistaa, ettei minun tosiaankaan tarvitse huidella ympäriinsä hyväksyntää hakemassa, vaan aitoa ymmärtämistä voi saada omalta kumppaniltaan. Törmäsin surffaillessani tiivistelmään narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Lähes kaikki lukemissani lähdeartikkeleissa olleet narsistisen persoonallisuushäiriön piirteet sopivat tähän menneisyyteni henkilöön. Tuntui kuin yhtäkkiä johonkin mieleni pimeään huoneeseen olisi sytytetty lamppu, ja tajusin monia tuon suhteen aikana tapahtuneita asioita paljon selkeämmin. Niin hyvät kuin huonotkin tapahtumat ovat jättäneet minuun jälkensä. Tämä on minun tapani yrittää jäsentää niitä huonompia sattumuksia, enkä voi myöskään väittää etteikö osa ongelmista johtuisi oman sisimpäni solmuista. Oli sitten muistelemani persoona todella "häiriöinen" tai ei, menneisyyteni on tehnyt minut vahvemmaksi. Huolimatta myös hyvistä kokemuksistani hänen kanssaan soimaan toisinaan itseäni siitä, että menin nuoruuttani, yksinäisyyttäni ja ihastuneisuuttani haksahtamaan sen ihmisen mukaan. Kuitenkaan epäonnistuminen ei ole yksin minun syytäni, vaan myös hänen joka minua omaan muottiinsa manipuloi. Ettäs tiedätte! :) .kestolinkki. |
2004-02-18 - 13:04 : Ryhmääntyminen Olen pohtinut ihmisten sosiaalisia suhteita. Eilisestä projektitiimin saunaillasta johtuen ajatuksia heräsi luonnollisesti eniten työyhteisön näkökulmasta, ja tietenkin itseni (no mitenkäs muutenkaan?). Mielestäni on olemassa pääpiirteittäin kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka "ryhmääntyvät" helposti ja niitä jotka eivät "ryhmäänny". Ryhmääntyminen tarkoittaa sitä, että ihmiset työpaikalla kerääntyvät kasaan, menevät kahville, tupakalle, syömään tai muuten vain juttelevat keskenään. Se, mitä jutellaan on jäänyt minulle vähän epäselväksi, koska itse kuulun niihin ihmisiin, joille ryhmääntymisen mekanismi on vieras. Minulle tilanne aiheuttaa lievää ahdistusta. Haluaisin mukaan ryhmään. En vain tiedä miten! En tajua milloin ja miten ryhmä muodostuu, ja kun se on muodostunut, olen jo ulkopuolella. Eikä ole todellakaan helppoa hypätä kahvipöytäkeskusteluun tai lounasrinkiin ihan tuosta noin vain. Tiedän, nyt alkaa se tavanomainen ihmettely. Arkailuhan on aivan turhaa, koska: Kokeiltu on. Nämä tilanteet aiheuttavat ryhmään omituista vaivaantuneisuutta, eikä vähiten minulle itselleni. Arvatkaapa kahdesti onko seuraavalla kerralla mukaan meno lainkaan houkutteleva ajatus? Voi jukupätkä! Ryhmääntyjät eivät tule ymmärtämään asian vaikeutta, koska heille sosiaalisten tilanteiden .kestolinkki. |
|
Voiko enää alhaisempaa tilannetta olla? Töitä olisi rutkasti, etten sanoisi että ne jopa kaatuvat päälle, mutta motivaatio on nollassa. Nollassa. Tämä on suoraa seurausta siitä, että minulla jokin aika sitten oli liian vähän töitä ja liikaa aikaa. Kun on liikaa aikaa, ehtii tehdä vaikka mitä jännää, kuten kehittää itselleen nettiaddiktion: minä katson vain onko tuonne yhdelle sivulle tullut päivitystä, sitten aloitan työt. Kyllähän ne työt joutaa odottaa, ties vaikka netti häviäisi kun olen tekemässä jotain toisarvoista hommaa. Joojoo, olenpas todella pettynyt itseeni. Itseensä pettyneisyyttä näyttää olevan liikkeellä tähän aikaan vuodesta. Antakaa nettinarkkarille riippuvuudestapääsyneuvoja! .kestolinkki. |
2004-02-12 - 16:04 : Kipusi ylös putosi alas Tänään sain taas pikku näpäytyksen Herra/Neiti Elämältä. On kai tullut liikaa hehkutettua, miten tyytyväinen ja itsevarma olo minulla on. Anteeksi siis siitä. :) Anivarhain aamulla yritin reippaasti uskotella itselleni, ettei päivä voi kovin kurjasti alkaa. Loikoillessani vielä puoli kahdeksan aikaan sängyssä velipoika soitteli että oli myöhästynyt bussista ja tarvitsisi kiireesti kyydin ehtiäkseen kahdeksaksi sovittuun tapaamiseen. Se ei ollut mikään huono asia. Pidän ihan oikeasti siitä kun minua pyydetään apuun ja voin jopa auttaa. Enkä myöhästyisi töistäkään, kun voisin mennä autolla nyt kun sen kuitenkin joutuisin käynnistelemään. Olin iloinen ja ylpeä tehdessäni tähänastisen elämäni kiitämisennätyksen: kahdessakymmenessä minuutissa unenpöpperöisestä sängystä viiden kilometrin päähän autolla. Sitten poksahti. Ajoin risteyksessä oikealta tulevan auton takapuskuriin, kolmion takaa. Minun syyni! (Vaikka haluaisin sanoa että huonon näkyvyyden syy, mutta oikestaan se on silti minun syyni kun en katsonut tarpeeksi tarkkaan enkä tarpeeksi ajoissa.) Kenellekään ei sattunut mitään. Autoihin tuli vain pieniä maalivaurioita. Vastapuolen kanssa selvittiin sopimalla. Velikin ehti tapaamiseensa, nipin napin mutta kuitenkin. Silti minua karvastelee! Miten voin kuvitellakaan olevani edes keskivertokuski, kun poksahtelen ilmiselvissä tilanteissa autojen takapuskureihin? Ylpeyden loukkaantuminen aiheutti mahanvääntöä ja itkukohtauksen. Onneksi vasta sitten kun olin turvallisesti neljän seinän sisällä. Myöhästyin töistä (eli henkilökohtaisesti asettamastani aamutöihinmenoajasta) puolitoista tuntia. Vielä usean tunnin jälkeenkin hatuttaa. .kestolinkki. |
2004-02-11 - 18:29 : Hullu koira Tellalta poistettiin eilen kuonosta tikit. Se on kuulemma hullaantunut. Riehui kotimatkan ajan ihastuksissaan lumipenkoissa. Isotteli voimainsa tunnossa kaikille vastaantuleville koirille. Tänään on nassutellut ulkona käydessä omituisia papanoita ja yrittänyt juoda viemäristä (poistettuaan ensin lattiaritilän). Hullu. Vanhuudenhöperö. .kestolinkki. |
|
Eilen nauroin taas pitkästä aikaa oikein vedet silmissä. Mika soitteli ja kertoi kaveripariskunnan kylpyhuoneremontin edistymisestä. Oli maallikkona ottanut kantaa erääseen mahdolliseen rakennusvirheeseen. Diplomaattisesti ehdotellut, että kannattaa katsotuttaa paikka ammattilaisella nyt, ettei myöhemmin tule vaikeuksia. Puhelimessa kuitenkin vähän sadatteli, että jos kuitenkin päättävät jättää asian silleen, niin: "Sehän ois sama ku koira söis kissan eväät." Ikinä en ole moista sananpartta kuullut, ja hetken aikaa oli luurin hiirenpuoleisessa päässä hiljaista. Sitten taivuin hervottomaan hihitykseen ja Mikan närkästys liukeni ällistykseen: "Mitä hauskaa minä sanoin?" Sehän ois sama ku koira söis kissan eväät!!! *tyrsk* .kestolinkki. |
|
Tässä sitä taas ollaan tämän sosiaalisuusrajoittuneisuuteni (lyhyemmin: ujous) kanssa. Viereisen koneen äärellä istuu mukava ihminen. Keskustelunaiheet ovat tavanomaisia: sää, kurssin aihe ja työ. Silti vain punastun ja tuijotan mieluummin näppistäni (tai muuta alaviistossa sijaitsevaa) ja yritän keksiä mahdollisimman lyhyitä vastauksia. Voisikohan senkin ajatusenergian käyttää kiinnostuneiden kysymysten miettimiseen? Niin voisi saada paremmin tuttuja eikä elämä tuntuisi enää niin sosiaalisuusrajoittuneiselta. Enpä tosin usko että tämä ujouteni puiminen tähän jää. Herkästi punastuvat ihmiset saavat aina aiheita ruoskia itseään sosiaalisten taitojen kankeudesta. .kestolinkki. |
|
Olen muutaman päivän myöhässä lumivalitukseni kanssa. Tuntuu himpun verran typerältä vaahdota aiheesta, kun useassa seuraamassani werkkoblogissa lumen lapioinnin autuudesta on jo hehkutettu. (Niin, sosiaalisuusrajoittuneisuuteni estää minua vielä toistaiseksi linkittämästä tänne muiden blogeja - ties vaikka pahastuisivat!) Kuitenkin: Sunnuntai-iltana sain sisäisen raivarin, kun kerrostalohelvetin pihalla autoni (viikonlopun tyhjänä ollut) parkkiruutu oli syystä tai toisesta jätetty auraamatta. Koko muu parkkipaikka oli aurattu, mutta minun ruudussani (numero 34) oli puoli metriä lunta! Kello oli puoli yksitoista illalla. Olin juuri ajanut kaksisataa kilometriä kenkussa talvikelissä. Kirosin ääneen ja peruutin auton mielentilaani nähden nätisti vieraspaikalle. Hain lumikolan ja reuhdoin lunta paikasta toiseen reilut kaksikymmentä minuuttia. Ajoin auton puhtaaseen parkkiruutuun. Samassa raivonpuuskassa raahasin puolenkymmentä matonkutaletta (jotka olin tuonut Kotoa koiranpissimän maton ja sen vääränväristen kumppanien tilalle) viidenteen kerrokseen. Selkälihakseni ovat kipeät kolmatta päivää. Maanantai-iltana tullessani töistä (kurssilta) putsaamani parkkipaikka oli aurattu uudestaan. Vaikka lunta ei ollut satanut yhtään. Itkeäkö vai nauraa?Jännityksellä odotan mikä on parkkiruudun tilanne tänään, kun taas sataa lunta eikä auto ole parkkiruutuni lumettumista estämässä. Mielessä on käynyt useamman kerran entisajan talonmiesten hyödyllisyys. PS. Olen edelleen kurssilla. Tahti on hidas, mutta ei se mitään. Pohdiskeltavaa riittää. .kestolinkki. |
|
Pidän kursseilla käymisestä työnteon lomassa. *haukotus* Tämä kurssi jolla istun, on sinänsä mielenkiintoinen mutta kuinka omaksun uutta tietoa, kun: a) olen väsynyt liian lyhyiden yöunien vuoksi (kun jännitin miten löydän kurssipaikalle enkä saanut unta) b) kävin tapojeni vastaisesti tuhdilla lounaalla c) en kykene juomaan suuria määriä mustaa liian kuumaa kahvia d) opetuksen taso on hiljaista-muminaa-huoneen-etuosassa-ja-suttuisen-näköinen-PowerPoint-heijastus? Vaadin napakampaa, hereillä pitävämpää otetta yrityksille suunnatuille kursseille! Opiskelijoille se on aivan sama, kun kouluun tullaan muutenkin lähinnä nukkumaan. ;-) .kestolinkki. |